sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Lopullinen sukkamäärä

Sukkakirjanpito on nyt tuplatarkastettu ja sukkalaatikot laskettu, ihan jokaista sukkaa ei tarvinnut onneksi purkaa laatikoista ja laskea uudestaan.  Lopullinen sukkamäärä on selvillä, ja on aivan mahdollista, että todellinen määrä heittää muutamalla tästä summasta.


Joulusukat 2009 -tempauksella koottiin Kuopion kaupungin pitkäaikaisosastojen vanhuksille

635 paria sukkia


kahdet lapaset


yksi kaulahuivi 


ja yhdet virkatut tossut.

Määrä on aivan mahtava, suunnilleen jokaiselle vanhukselle riittää sukat! Tämä on paljon enemmän kuin uskalsin kuvitellakaan syyskuussa keräystä aloitellessamme.

Sydämellinen kiitos jokaiselle osallistuneelle! 
Kiitos langanlahjoittajille, kiitos neulojille, kiitos ohjeiden suunnittelijoille, kiitos nauhanompelijoille, kiitos keräyspisteisiin, kiitos taustatuesta, kiitos talkooavusta, kiitos laatikoiden kantoavusta, kiitos muusta materiaalisesta avusta ja kiitos kaikesta asiaan liittyneestä, jonka unohdan eritellä! 


5 paria tästä määrästä toimitettiin etukäteen Kuopion Tammenkotiin, jonne pääsimme mukaan, kun Kuopion kristillisen koulun kuoro kävi vanhuksille laulamassa. Lauluhetki oli yksi tämän tempauksen sivutuotoksia, ja Tammenkodissa, samoin kuin kaupungin hoitolaitoksissakin, otetaan vastaan vapaaehtoistyöntekijöitä ja lapsiryhmiä sopimuksen mukaan. Vielä kerran kiitos koululle ja Tammenkodille!

Kaikki loput sukat (ja asusteet) toimitettiin torstaina ja perjantaina Harjulan sairaalalle laitoshoidon ylihoitajalle ja ensimmäiset sukat lähtivät jakoon jo saman tien. Loput lähtevät maanantaina kuljetusautoilla eri laitoksiin, Riistavettä ja Vehmersalmea myöten.
Kiitos ylihoitajalle ja osallistuneelle henkilökunnalle!


Jäljelle jääneet lahjoituksina saadut langat, joita on enää arviolta kilo-pari, menevät luvan kanssa edelleenlahjoituksena Kristillisen koulun käsityömateriaaliksi.

Ei kommentteja: